Meet the Death

Kuolema on kauan ollut lempihahmoni monen monituisissa esiintymismuodoissaan. Eniten minua kiehtovat ihmisten erilaiset kuolemakäsitykset, joiden joukkoon sopii niin Viikatemiestä kuin Kuolleiden kaupunkiakin. Tällä kertaa lähdin toteuttamaan Kuolemaa vanhasta novellistani.

Kuva on BAMBOO-piirtolaudalla väkerretty ja aikaa meni rutkasti. Ohjelmana minulla on siis Adobe Photoshop CS3, johon olen itse rakastunut.

Tässä toinen BAMBOO-työ, vastaus haasteeseen "Piirrä jotain söpistelyä" ja parin koneella vietetyn illan jälkeen tämä oli lopputulos. En ole ikinä osannut värittää koneella, enkä ollut pitkään aikaan käyttänyt piirtolautaa, joten...

Ja jos joku nyt haluaa lukea sen novellin, johon ylempi Kuolema enemmän tai vähemmän liittyy, niin liitänpä sen tähän.

*

Kuoleman lempeä puoli

Pitkä ja hoikka tummiin pukeutunut hahmo tutkaili ilmeettömästi surullista näkyä edessään. Pienen kylän talot olivat palaneet jo tunteja, mutta raskaista tukeista rakennetut talot paloivat kauan. Missään ei ollut näkynyt liikettä sen jälkeen kun joukkio ryösteleviä hunneja oli saanut tuhotyönsä päätökseen. Hahmo huokaisi syvään, missä häntä enää täällä muka tarvittaisiin. Kylä oli eloton, kaikki oli tapettu kylmästi.
Liekit nuolivat hirsiä ahmien, saaden lumen paikoitellen sulamaan. Alimmat hirret olivat märkiä, ne palaisivat kauiten. Hahmo oli nähnyt näitä lähikuukausina paljon, mutta jaksoi aina toivoa että jossain olisi edes yksi ketä hän voisi auttaa. Mutta hunnit eivät jättäneet yhdenkään poloisen sielun ruumista rauhaan, vaan tärvelivät kaikki.
Hahmon kehon läpi kulki väristys, kun hänen mieleensä palasi kuva nuoresta naisesta, jonka poskilla valuivat paksut kyynelnorot, ja joka huusi henkensä edestä itseään kolme kertaa kookkaamman, jo juopuneen hunninottaessa tämän kiinni pitääkseen vähän hauskaa kauniilla keholla.
Hahmoa oksetti, hän olisi halunnut tehdä jotain, jotain muuta kuin katsoa vierestä ja toivoa että edes yksi sielu säästyisi häpäisemiseltä. Mutta häntä rajoittivat säännöt, hän ei saanut puuttua elämään, vaikka se olisi miten ilkeätä hyvänsä. Hän oli erikoinen ja hänellä oli monta nimeä, tunnetuin niistä oli luultavasti Kuolema.

Syvään huokaisten Kuoleman ruumiillistuma kääntyi lähteäkseen surullisen näyn partaalta, kun hän kuuli lähistöltä kevyeen nyyhkäisyn. Kuolema katsoi ympärilleen, nähden vain vaeltavia yksinäisiä sieluja jotka itkivät ruumiinsa häpäisemistä, ja jotka olivat kieltäytyneet seuraamasta häntä. Ne olivat halunneet jäädä kyläänsä, nähdä kuinka se kukoistaisi uudelleen ja suojella sitä samalta kohtalolta.
Eihän Kuolema voinut kertoa heille, että tämä toive ei koskaan toteutuisi, kukaan ei koskaan rakentaisi tänne uutta kylää, ei kun oli kuullut tämän kohtalosta. Eivätkä sielut varmaankaan olisi edes uskoneet häntä, hänhän yritti vain houkutella heidät manan maille.
Nyyhkäisy kuului uudelleen, ja Kuolema oli varma kyseessä olevan elävän nyyhkäys, ei suinkaan riivattujen lohduton ja mieltä riipivä parku. Ja kun hän oikein tarkkaan katsoi, hän näki pienen tytön polvistuneena kauniin nuoren naisen teurastetun ruumiin vierelle. Naisen sielu hyöri tytön ympärillä, kuin yrittäen lohduttaa tätä, mutta eihän kuolevainen voinut nähdä ruumiista irtautunutta sielua.
Kuolema käveli ääneti paikalle, laski kätensä haamun olkapäälle ja kuiskasi hyvin hiljaa: ”Minä huolehdin tytöstä, sinun on parempi poistua tästä kylästä.” Nainen näytti hätääntyneeltä, ja Kuolema huokaisi syvään. Hän pyöräytti kättään ilmassa kahdesti, saaden takavasemmalle ilmestymään painavat kiviset pariovet.
”Mene, hän kyllä muistaa sinut.” Kuolema työnsi ovet auki ja naisen sielu poistui vastahakoisesti ovesta. Kuolema veti raskaat ovet kiinni, ja samalla hetkellä kun niiden olisi kuulunut pamahtaa yhteen, ne katosivat.

Kuolema polvistui tytön viereen ja laski käden tämän olkapäälle. Tyttö käänsi säikähtäneenä päätään, ja Kuolema hymyili tälle rauhoittavasti. Tyttö vastasi varovaisesti hymyyn, ja Kuolema pörrötti hänen lyhyitä tummia hiksiaan.
”Tulehan pikkuinen, minä vien sinut pois täältä”, Kuolema sanoi ja nousi seisomaan. Tyttö nousi hänen vierelleen ja Kuolema seuralaisineen lähtivät kävelemään pois kylästä. Kuolema tunsi kevyen hipaisun kädessään ja katsahti alas, jossa tyttö katsoi häneen hivenen pelokkaasti. Kuolema hymyili tytölle ja otti tämän pienen käden käteensä ja loihti heidän eteensä painavat kiviset pariovet.

*


Teksti on siis julkaistu 12/07, eikä sitä ole korjailtu sen jälkeen. Löytyy tällä hetkellä myös Harhakuvasta, mutta jos jostain muualta pongailette, niin linkkailkaapas ihmeessä.

Äitienpäivä oli ja meni

Mietin tässä pari päivää postaisinko tämän kuvan tänne, mutta kaikkien saamieni kommenttien jälkeen totesin, että toki, mikä ettei. Kyse on siis kortista, jonka tein omalle äidilleni äitienpäivänä.

Kuvan koko on A5, ja akvarelleilla maalasin ihan akvarellipaperille. Taustan jouduin jättämään ajan puutteesta tyhjäksi. Mallia otin täältä ja aikaa meni monta tuntia (olen huono katsomaan kellosta, että kauanko teen jotakin työtä).

Hyvä ystäväni heitti ilmoille idean myyntinäyttelystä, ja se on jäänyt mietityttämään allekirjoittanutta. En tiedä tähtäänkö nyt ihan myymiseen asti, mutta aloinpa silti eilen maalaata tätä. Olisin ottanut kuvan luonnoksesta, mutta kun kamera sanoi sopimuksensa irti (siitä loppui patterit), niin enpäs sitten ota.

Viimeiset ennakkotehtävät

Huaa, laitanpa vielä viimeiset kuvat ennakkotehtävistä, jotka kävin tänään laittamassa postiin. Enää ei voi kuin odottaa, tuleeko sitä kutsua pääsykokeeseen, vai ei.

Ajatus lähti kalmankoirasta ja vaikka toteutus olisi voinut olla onnistuneempikin, olen tähän kohtuu tyytyväinen. Toteutettu muuten pastellipuuväreillä, mutta silmän tein akvarelliväreillä. Koko A5.

 Idea tähän tuli foorumilta, jossa joku selitti, että hänen mielikuvissaan Kuolema on vihreäihoinen, limainen nainen. Vaikutteita on lisäksi tullut J.R.R. Tolkienin Klonkulta ja hiukset tuovat itselleni mieleen Ronja ryövärintyttären. No mutta, toteutus akvarellein ja paperin koko A5.

Tämä viimeinen ei enää tullut kuvakansioon, vaan tämä edustaa jo tehtävää kaksi. Virke ei tuosta pikkukuvasta hyvin näy (kuvan voi klikkailla isommaksi), mutta yhteen kietoutuneissa oksissa lukee "Hän lupasi rakastaa". Tausta  toteutettu pastelleilla, puut väritin ihan perinteisillä puuväreillä ja silhuetit on leikattu mustasta kartongista.

Elävää musiikkia ja muuta mukavaa

Sain taas kuvattua kolme uutta työtä näytettäväksi! Jokainen edustaa eri tyyliä, joten käydäänpä suoraan asiaan.

Tästä tuli tämän merkinnän nimikin, eli tarina kuvan takana on suoraan Terry Pratchettin kirjasta Elävää musiikkia.  Kuolema on lyönyt viikatteensa kiveen ja käyttää yhtä sirpaletta plektrana. En tiedä aukeaako tämä täysin arvostelijoille, sääli kun kuviaan ei saa selittää.
Välineinä perus musta tussi kokoa 0,1 ja tavalliset puuvärit. Aikaa meni liikaa ja paperin koko siis A4. (Vihaan värittää suuria yksivärisiä alueita.)

Tämän idea taas löytyy yhdestä omasta novellistani, jonka rustailin yläasteella. Eli Kuoleman näkeminen peilissä, en ihan onnistunut saamaan miestä näyttämään mielikuvieni Kuolemalta, mutta kehys onnistui niin kivasti, että ehkä se vähän kompensoi.
A4 musta kartonki, valkoinen ja kullanruskea akvarellipuukynä ja muutama tunti.

Tämä työ taas pohjautuu Flavia Bujorin Ennuskivien mahdissa esiintyvään Kuolemaan, tosin tästä ei tullut aivan siihen kuvaukseen sopiva kuitenkaan. Mutta pidin ajatuksesta, että Kuolema olisikin pikkutyttö ja koetin hakea tähän tietynlaista nukkemaisuutta.
Paperi on hivenen matalampi kuin A5 ja kuva on toteutettu puhtaasti valkoisella akvarellivärillä.

Lyikkäröintiä

Yksi oma ehdoton suosikkityyli piirtäessä on perinteinen lyijykynäpiirtäminen ilman värejä. Tässä merkinnässä esittelenkin kaksi lyijykynätyötä, jotka tulevat molemmat tuohon Turusta julkaistuun tehtävä ykköseen.

Tämä lohikäärmeen kaltainen otus on piirretty ihan perus HB-lyijytäytekynällä (vaikka lukiossa hakattiinkin päätä pulpettiin, että lyijytäytekynä ei ole piirtoväline). Paperin koko A5.

Viikate mies (ilman viikatetta) rakkaan luisevan ratsunsa kanssa on sen sijaan toteutettu HB-lyijykynällä, tarkimmissa kohdissa olen tosin jälleen syyllistynyt lyijytäytekynään. Paha minä. Koko on A4.

Turun ennakkoa

Eilen sitten tuli Turun AMK:n sivuille ennakkotehtävät, ja koska ne ei ole sillälailla kivasti linkitettävissä, kopioin tehtävät tähän.

A. KUVATAIDE
Karsivat etukäteistehtävät, tehtäviä ei selitetä eikä palauteta.

Tehtävä 1.
Omien teosten kuvakansio
- Tee omista teoksistasi kuvakansio muovitaskuportfolioon, 10–20 taskua. Max koko A4. Nimeä teokset.
- Kirjoita kuvakansion alkuun nimesi ja koneella kirjoitettu lyhyt esittelyteksti itsestäsi ja ajatuksistasi – miksi haluat opiskella kuvataidetta.

Tehtävä 2.
Merkittävä asia
- Toteuta yksi teos, johon sisällytät yhden virkkeen.
- Tekotapa vapaa. Max koko A2, paperi tai kartonki.

Tehtävä 3.
Koti
- Tee teos, joka koostuu kolmesta kuvasta. Tekotapa vapaa. Nimeä teos.
- Max koko A2, paperi tai kartonki.


Tällaista siis tällä kertaa, d-line on 29.4. (ja kursivoitu teksti siis täältä). Ensimmäiseen tehtävään keksin jo teeman! Yksi siihen sopiva työ löytyi valmiina ja loput ~17 10 pitäisi keksiä jostain. Ideoita useampaan kuitenkin on, onneksi.

Junalippu kuuhun

Jes! Pistinpä tänään ensimmäiset ennakkotehtävät postiin (täti lupasi mulle, että ne ehtii vielä huomiseksi perille, mitä totisesti toivon) ja nyt esittelen vielä siihen tekemäni lyijykynätyön. Valokuva-sarjaa en tosiaan tänne laita, ihan vain jo siksi, että toinen malleistani saattaisi tykätä kyttyrää.

Tämänkin siis jouduin kuvaamaan ja kuva päätti tärähtää hieman, sillä en salamalla siitä hyvää saanut ja päivä oli pilvinen. Tulevien appivanhempien ostamalla joululahjalla väkerretty, sieltä kun tuli sellainen hieno setti erilaisia lyijykyniä ja muita piirrostarvikkeita. Tehtävänannossa käskettiin kuvailla tekstinpätkän tunnelmaa ja otin sitten lievästi taiteellisia vapauksia. Itse olen ihan tyytyväinen, tosin löydän eittämättä jokaisesta työstäni jotain vikaa.