maanantai 25. huhtikuuta 2011

Elävää musiikkia ja muuta mukavaa

Sain taas kuvattua kolme uutta työtä näytettäväksi! Jokainen edustaa eri tyyliä, joten käydäänpä suoraan asiaan.


Tästä tuli tämän merkinnän nimikin, eli tarina kuvan takana on suoraan Terry Pratchettin kirjasta Elävää musiikkia.  Kuolema on lyönyt viikatteensa kiveen ja käyttää yhtä sirpaletta plektrana. En tiedä aukeaako tämä täysin arvostelijoille, sääli kun kuviaan ei saa selittää.
Välineinä perus musta tussi kokoa 0,1 ja tavalliset puuvärit. Aikaa meni liikaa ja paperin koko siis A4. (Vihaan värittää suuria yksivärisiä alueita.)


Tämän idea taas löytyy yhdestä omasta novellistani, jonka rustailin yläasteella. Eli Kuoleman näkeminen peilissä, en ihan onnistunut saamaan miestä näyttämään mielikuvieni Kuolemalta, mutta kehys onnistui niin kivasti, että ehkä se vähän kompensoi.
A4 musta kartonki, valkoinen ja kullanruskea akvarellipuukynä ja muutama tunti.


Tämä työ taas pohjautuu Flavia Bujorin Ennuskivien mahdissa esiintyvään Kuolemaan, tosin tästä ei tullut aivan siihen kuvaukseen sopiva kuitenkaan. Mutta pidin ajatuksesta, että Kuolema olisikin pikkutyttö ja koetin hakea tähän tietynlaista nukkemaisuutta.
Paperi on hivenen matalampi kuin A5 ja kuva on toteutettu puhtaasti valkoisella akvarellivärillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti