Kuva on BAMBOO-piirtolaudalla väkerretty ja aikaa meni rutkasti. Ohjelmana minulla on siis Adobe Photoshop CS3, johon olen itse rakastunut.
Tässä toinen BAMBOO-työ, vastaus haasteeseen "Piirrä jotain söpistelyä" ja parin koneella vietetyn illan jälkeen tämä oli lopputulos. En ole ikinä osannut värittää koneella, enkä ollut pitkään aikaan käyttänyt piirtolautaa, joten...
Ja jos joku nyt haluaa lukea sen novellin, johon ylempi Kuolema enemmän tai vähemmän liittyy, niin liitänpä sen tähän.
*
Kuoleman lempeä puoli
Pitkä ja hoikka tummiin pukeutunut hahmo tutkaili ilmeettömästi surullista näkyä edessään. Pienen kylän talot olivat palaneet jo tunteja, mutta raskaista tukeista rakennetut talot paloivat kauan. Missään ei ollut näkynyt liikettä sen jälkeen kun joukkio ryösteleviä hunneja oli saanut tuhotyönsä päätökseen. Hahmo huokaisi syvään, missä häntä enää täällä muka tarvittaisiin. Kylä oli eloton, kaikki oli tapettu kylmästi.
Liekit nuolivat hirsiä ahmien, saaden lumen paikoitellen sulamaan. Alimmat hirret olivat märkiä, ne palaisivat kauiten. Hahmo oli nähnyt näitä lähikuukausina paljon, mutta jaksoi aina toivoa että jossain olisi edes yksi ketä hän voisi auttaa. Mutta hunnit eivät jättäneet yhdenkään poloisen sielun ruumista rauhaan, vaan tärvelivät kaikki.
Hahmon kehon läpi kulki väristys, kun hänen mieleensä palasi kuva nuoresta naisesta, jonka poskilla valuivat paksut kyynelnorot, ja joka huusi henkensä edestä itseään kolme kertaa kookkaamman, jo juopuneen hunninottaessa tämän kiinni pitääkseen vähän hauskaa kauniilla keholla.
Hahmoa oksetti, hän olisi halunnut tehdä jotain, jotain muuta kuin katsoa vierestä ja toivoa että edes yksi sielu säästyisi häpäisemiseltä. Mutta häntä rajoittivat säännöt, hän ei saanut puuttua elämään, vaikka se olisi miten ilkeätä hyvänsä. Hän oli erikoinen ja hänellä oli monta nimeä, tunnetuin niistä oli luultavasti Kuolema.
Syvään huokaisten Kuoleman ruumiillistuma kääntyi lähteäkseen surullisen näyn partaalta, kun hän kuuli lähistöltä kevyeen nyyhkäisyn. Kuolema katsoi ympärilleen, nähden vain vaeltavia yksinäisiä sieluja jotka itkivät ruumiinsa häpäisemistä, ja jotka olivat kieltäytyneet seuraamasta häntä. Ne olivat halunneet jäädä kyläänsä, nähdä kuinka se kukoistaisi uudelleen ja suojella sitä samalta kohtalolta.
Eihän Kuolema voinut kertoa heille, että tämä toive ei koskaan toteutuisi, kukaan ei koskaan rakentaisi tänne uutta kylää, ei kun oli kuullut tämän kohtalosta. Eivätkä sielut varmaankaan olisi edes uskoneet häntä, hänhän yritti vain houkutella heidät manan maille.
Nyyhkäisy kuului uudelleen, ja Kuolema oli varma kyseessä olevan elävän nyyhkäys, ei suinkaan riivattujen lohduton ja mieltä riipivä parku. Ja kun hän oikein tarkkaan katsoi, hän näki pienen tytön polvistuneena kauniin nuoren naisen teurastetun ruumiin vierelle. Naisen sielu hyöri tytön ympärillä, kuin yrittäen lohduttaa tätä, mutta eihän kuolevainen voinut nähdä ruumiista irtautunutta sielua.
Kuolema käveli ääneti paikalle, laski kätensä haamun olkapäälle ja kuiskasi hyvin hiljaa: ”Minä huolehdin tytöstä, sinun on parempi poistua tästä kylästä.” Nainen näytti hätääntyneeltä, ja Kuolema huokaisi syvään. Hän pyöräytti kättään ilmassa kahdesti, saaden takavasemmalle ilmestymään painavat kiviset pariovet.
”Mene, hän kyllä muistaa sinut.” Kuolema työnsi ovet auki ja naisen sielu poistui vastahakoisesti ovesta. Kuolema veti raskaat ovet kiinni, ja samalla hetkellä kun niiden olisi kuulunut pamahtaa yhteen, ne katosivat.
Kuolema polvistui tytön viereen ja laski käden tämän olkapäälle. Tyttö käänsi säikähtäneenä päätään, ja Kuolema hymyili tälle rauhoittavasti. Tyttö vastasi varovaisesti hymyyn, ja Kuolema pörrötti hänen lyhyitä tummia hiksiaan.
”Tulehan pikkuinen, minä vien sinut pois täältä”, Kuolema sanoi ja nousi seisomaan. Tyttö nousi hänen vierelleen ja Kuolema seuralaisineen lähtivät kävelemään pois kylästä. Kuolema tunsi kevyen hipaisun kädessään ja katsahti alas, jossa tyttö katsoi häneen hivenen pelokkaasti. Kuolema hymyili tytölle ja otti tämän pienen käden käteensä ja loihti heidän eteensä painavat kiviset pariovet.
*
Teksti on siis julkaistu 12/07, eikä sitä ole korjailtu sen jälkeen. Löytyy tällä hetkellä myös Harhakuvasta, mutta jos jostain muualta pongailette, niin linkkailkaapas ihmeessä.
